Elokuussa kauppoihin saapuvat Myllärin uutuudet laajentavat kauratuotteiden valikoimaa entisestään. Porkkanaa, pinaattia ja siemeniä sisältävät Hyvän Mielen Granolat laajentavat granolan käyttömahdollisuuksia aamiaispöydästä pitkin päivää tapahtuvaan välipalatankkaukseen.
Myllärin uudet Hyvän Mielen Granolat ovat vähän enemmän, kuin tuttuun tapaan maidon ja tai jogurtin kanssa nautittava granola. Terveellisistä, luonnollisista aineksista valmistetut Hyvän Mielen Granolat on pakattu uudelleen suljettavaan pussiin, joten ne voi ottaa mukaan töihin, kouluun, harrastuksiin ja vaikkapa vaellusreissulle. Pussi kulkee kätevästi mukana ja granolaa voi hyvillä mielin popsia kourallisen kerrallaan sellaisenaan välipalaksi missä ja milloin vain.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, luonnollisuus ja helppous ovat kulutusta ja valintoja ohjaavia trendejä.
Suomalaista kauraa, hyvää tekeviä siemeniä, porkkanaa, inkivääriä, pinaattia ja marjoja sisältävät granolat ovat terveellinen ja järkevä välipalavaihtoehto. Niissä on paljon kuitua, proteiineja, vitamiineja, hyviä rasvoja sekä tietysti runsaasti hyvää makua! Hyvää mieltä lisää se, että Hyvän Mielen granolapussit on painettu käyttäen uutta ympäristöystävällisempää EGP-painotekniikkaa.
Hyvän Mielen Granoloita on kolme erilaista vaihtoehtoa: Porkkana-Inkivääri ja Siemenet & Pinaatti edustavat uutta välipala-ajattelua ja makumaailmaa, kun taas koteloon pakattu, marjaisa Mustikka-Taateli sopii perinteisempien granoloiden ystäville. Kaikissa Hyvän Mielen Granoloissa on Avainlippu, Mustikka-taatelille on myönnetty myös Sydänmerkki.
Myllärin tuo kauppoihin myös vehnättömät Muumipapan Murotyynyt sekä isompaan pussiin pakatun gluteenittoman Tuorepuuromixin, jossa makuna Aprikoosi-Vadelma. Suomalaisesta kaurasta valmistetut banaaninmakuiset murotyynyt täydentävät supersuosittua Muumi-murosarjaa ja sopivat kaikenikäisille niin aamu-, ilta- kuin välipalaksi ja naposteluun. Myllärin Aprikoosi-Vadelma Tuorepuuromix on uusi maku tuttujen tuorepuurojen joukossa. Uusi tuorepuuro on gluteeniton, runsaskuituinen eikä sisällä lisättyä sokeria. Sekä Muumipapan Murotyynyille että Aprikoosi-Vadelma tuorepuurolle on myönnetty Sydänmerkki ja niissä on myös Avainlippu.
Välipala on välittämistä
Hyvinvointi, hyvä ja terveellinen ruoka sekä itsestä huolehtiminen ovat aina ajankohtaisia aiheita. Myllärin kulkee arjessa kuluttajien rinnalla ja tarjoaa helppoja ja terveellisiä vaihtoehtoja päivän kaikkiin ruokahetkiin. Hyvän aamupalan merkityksestä on puhuttu jo pitkään, mutta nyt nostetaan välipala keskiöön.
”Luonnollisista, puhtaista raaka-aineista valmistettu välipala auttaa jaksamaan ja pitää energiatason yllä pitkin päivää. Hyvän mielen takana kokonaisvaltainen ravinto ja siitä saatu hyvä olo”, sanoo Helsingin Myllyn tuotepäällikkö Minna Anttonen. ”Tänä päivänä se, mitä ja milloin syödään, on hyvin yksilöllistä ja välipalojen merkitys korostuu koko ajan. Myllärin tarjoaa helppoja valintoja kiireiseen arkeen.”
Kuvat uutuustuotteista voi ladata täältä https://kaikuhelsinki.kuvat.fi/kuvat/Helsingin+Myllyn+uutuustuotteet/
Lisätietoja antavat:
Riitta Salenius-Mela
markkinointijohtaja
p. 040 500 984
Minna Anttonen
tuotepäällikkö
p. 050 589 5784